Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!

Haluamme toivottaa yhteistyökumppaneillemme ja asiakkaillemme rauhaisaa joulun aikaa ja kiittää kuluneesta vuodesta! 

Aiempien vuosien tapaan lahjoitamme joululahjavarat hyväntekeväisyyteen ja tänä vuonna kohteeksemme valikoitui MIELI ry; organisaatio, joka tekee arvokasta työtä nuorten mielenterveyden puolesta. Lahjoittajien tuella tuetaan kokonaisvaltaisesti nuorten mielenterveystaitoja ja tarjotaan muun muassa keskusteluapua erilaisissa kriisitilanteissa. Mielenterveys on tärkeä osa meidän kaikkien hyvinvointiamme ja meille on tärkeää olla mukana tukemassa tätä arvokasta työtä.

On ollut ilo työskennellä kanssanne ja toivomme, että yhteistyömme jatkuu yhä menestyksekkäämpänä. 

Sydämellistä joulua ja onnellista uutta vuotta!


Mipro on raideliikenteen ja teollisuuden järjestelmiin erikoistunut asiantuntijayritys. Mipron järjestelmiä käytetään rautatie- ja metroliikenteen sekä teollisuusprosessien turvallisuuden hallinnassa ja vesi- ja energiahuollon prosessien ohjauksessa. Kasvavan yrityksen kotipaikka on Mikkeli, ja yhtiö toimii globaaleilla markkinoilla. Yhtiön asiakkaita Suomessa ovat esimerkiksi Väylävirasto, HKL ja lukuisat vesi- ja energiahuollon yhtiöt.