Janne Seppänen, Solution Manager, Rail

”HARVASSA PAIKASSA PÄÄSEE NÄIN LAAJA-ALAISEN TEKNIIKAN KANSSA TEKEMISIIN.”

Janne työskentelee tällä hetkellä Solution Managerina raideliikenteen myyntitiimissä metro- ja rautatieliikenteen asiakasprojektien parissa. Hän vastaa moninaisista myynnin tukitehtävistä sekä asiakkaalle toimitettavan turvalaite- ja liikenteenohjausjärjestelmän sekä integraatioiden määrittelystä asiakkaan käytössä oleviin muihin järjestelmiin.

Sitä ennen Janne toimi Lifecycle Services -yksikössä huoltoinsinöörinä ja vastasi kollegoidensa kanssa Mipron toimittamien rautatiejärjestelmien ylläpidosta. Tehtäväkenttä oli moninainen ja sisälsi päivystystä, katselmointeja, järjestelmäpäivityksiä ja raportointia eli työtä sekä tietokoneen ääressä että kentällä. Miprolle Janne tuli tekemään sähköinsinöörin päättötyötä tammikuussa 2009.

”Työ on vaihtelevaa. Varsinkin päivystysvuorossa ei aamulla tiedä, mitä päivä tuo tullessaan”, toteaa Janne. Päiväpäivystyksen lisäksi Janne osallistuu ympärivuorokautisiin päivystyksiin, joita sattuu kohdalle kerran kymmenessä viikossa. Silloin ollaan valmiudessa 24 tuntia vuorokaudessa viikon ajan. ”Päivystyksessä on hyvät ja huonot puolensa. Parasta siinä on, että koko ajan oppii uutta järjestelmistä ja oheislaitteista”, kertoo Janne. ”Ja kyllä se tuntuu palkitsevalta, kun saa vikatilanteen selvitettyä.”

Katselmoinneissa kierretään systemaattisesti junaratoja ja laitetiloja läpi, jotta mahdolliset viat saadaan kiinni ennen kuin ne aiheuttavat vaurioita. Katselmointien tueksi kootaan lokitiedostojen pohjalta asioita, joihin olisi hyvä paneutua tarkemmin kenttäolosuhteissa. Näiden raporttien kokoaminen kuuluu osana Jannen työnkuvaan. Kolmas työsarka ovat järjestelmäpäivitykset ja muutokset, joita tehdään tarpeen vaatiessa.

Rautatiejärjestelmien ylläpidossa Jannea motivoi laaja-alainen tekniikka. ”Siinä on sekä tosi vanhaa että täysin uutta. Harvassa paikassa näkee näin monipuolista tekniikkaa ja näin laaja-alaisia järjestelmäkokonaisuuksia. On haasteellista ja mielenkiintoista olla mukana ylläpitämässä tällaista kokonaisuutta.”

Rautatietekniikkaa ei suoraan opita koulussa. Omalla kohdallaan Janne pitää etuna sitä, että hän pystyy työssään yhdistämään sekä sähköinsinöörin että tietojenkäsittelytradenomin opinnoista saatuja tietoja. ”Stressaantuakin tässä työssä tietysti voi, jos haluaa”, naurahtaa Janne. ”Uusien laitteiden kytkeminen vanhaan ympäristöön ei aina suju niin suoraviivaisesti. Onneksi työympäristö on Miprolla avoin, kaikilta voi kysyä neuvoja ja aina myös saa apua.