Ilmalan ratapihan perusparannushanke, 2007 - 2012

Mipron hajautettu asetinlaitejärjestelmä varmistaa turvallisen ja tehokkaan liikenteenhallinnan Suomen suurimmalla ratapihalla.

Mipro sai yhden historiansa laajimmista hankkeista päätökseen tammikuussa 2013, kun se luovutti Ilmalan ratapihalle toimittamansa asetinlaitejärjestelmän Liikennevirastolle. Ratapihan koko, projektin ajoittuminen usealle vuodelle sekä toteutus vaiheittain ja päivittäistä toimintaa pysäyttämättä toivat hankkeeseen omat haasteensa. Ratapihan perusparannushanke alkoi vuonna 2006 ja jatkui vuoden 2012 loppuun saakka.

Mipro vastasi hankkeessa asetinlaite- ja liikenteenohjausjärjestelmän uusimisesta sekä tietoliikenneratkaisun suunnittelusta ja toteutuksesta alueelle, jonka laajuus on 60 hehtaaria ja joka sisältää noin 70 kilometriä raiteita. MiSO TCS -asetinlaitejärjestelmän modulaarinen rakenne mahdollisti varikon joustavan rakentamisen ja alueiden käyttöönoton vaiheittain.


Ratapihalla uusittiin yli 200 vaihdetta ja opastinta, uusia järjestelmäkaappeja asennettiin noin 40 kappaletta, liikenteenohjauspalvelimia 10 ja liikenteenohjauspisteitä kolme. Lisäksi toteutettiin yksi ohjauspiste koulutusta varten. Liikenteenohjausjärjestelmän modernisoinnin tuloksena koko järjestelypihan liikenteenhallinta on nyt keskitetty yhteen ohjauskeskukseen.

Asetinlaitteen ja liikenteenohjausjärjestelmän lisäksi Mipro toimitti Ilmalaan kahdeksan tasoristeystä ja erillisen junansiirtohälytinjärjestelmän.


Ilmala on Suomen suurin ratapiha ja palvelee koko maan rataliikennettä. Ilmalan varikolla huolletaan 85 prosenttia maamme kaukojunavaunuista, 65 prosenttia sähkövetureista ja kaikki pääkaupunkiseudun lähijunat. Ohjaustoimintoina tämä tarkoittaa noin 1600 vaihtokulkutietä ja noin 3300 vaihteenkääntöä päivittäin.