Innovatiivisuus

Mipro

 

Innovatiivisuus ja asiakaslähtöisyys tuotekehityksemme lähtökohtina

Mipro on panostanut toimintansa alusta lähtien innovatiiviseen tuotekehitykseen. Olimme muun muassa ensimmäinen yritys, joka hyödynsi teollisuudessa yleisesti käytettyä teknologiaa rautateiden turvallisuutta valvovissa järjestelmissä. 

Mipron innovaatiot ja modernit ratkaisut perustuvat kokemukseen, syvälliseen toimialatuntemukseen ja kiinteään yhteistyöhön asiakkaan kanssa.

Asiakkaan prosesseja tukevat ratkaisut

Tuotekehityksemme perustuu asiakaslähtöisyyteen: pyrimme kehittämään järjestelmiämme ja palvelujamme siten, että ne tukevat asiakkaan prosesseja. Mielestämme tuotekehitys on parhaimmillaan silloin, kun sitä tehdään kiinteässä vuorovaikutuksessa asiakkaan kanssa. Konkreettisesti tämä tarkoittaa, että yhteiset seminaarit, työpajat ja esimerkiksi käyttötapapalaverit ovat kiinteä osa kehitystyötä.

Osaamisen ja innovaatioiden jakaminen yli toimialojen

Tuotekehityksemme perustuu osaamisen ja innovaatioiden jakamiseen yli toimialarajojen. Paras tulos saavutetaan, kun ratkaisuja ja ideoita testataan ja hyödynnetään rohkeasti eri järjestelmissä ja ympäristöissä. Osaamisen hyödyntäminen yli toimialojen tukee myös sitä kehitystyömme lähtökohtaa, että koko henkilöstö osallistuu: olipa kysymyksessä tuoteominaisuuksien, työkalujen tai toimintatapojen kehittäminen.

Asiakaskohtaista ja sisäistä tuotekehitystä

Osa kehityshankkeistamme liittyy käsillä oleviin toimitusprojekteihin ja osa yrityksen strategisiin tavoitteisiin. Nykyisiä tuotteitamme kehitämme lisäämällä esimerkiksi uusia ominaisuuksia, soveltamalla uusia teknologioita tai laajentamalla tuotteiden soveltuvuutta erilaisiin käyttöympäristöihin ja olosuhteisiin. Teemme yhteistyötä myös eri tahojen kuten yliopistojen ja tutkimuslaitosten kanssa. 

Ajankohtaista
Olemme mukana Vesihuolto 2012 -tapahtumassa: tervetuloa osastollemme! Lue lisää
Tiedotteet
Mipro uudistaa Seinäjoki-Oulu-radalla junaliikenteen kauko-ohjausta Lue lisää

Turvallisuuden ja ympäristötekniikan luotettava osaaja ja yhteistyökumppani

Kaikki oikeudet pidätetään 2012 - Sivukartta - Käyttöehdot